Veto: Mitä jos Newcastle teki kerrankin oikean ratkaisun?

Me vedonlyöjät yritämme löytää potentiaalia, tekijöitä, jotka voivat muuttaa nopeallakin aikavälillä vallitsevia tilanteita. Valioliigassa kiistämätön totuus on ollut Newcastlen surkeus.

The Magpies on sukeltanut tällä kaudella niin rajusti, ettei luotsinvaihdos ollut enää yllätys. Tuskin ne olivat Steve McClarenille itsellekään suuri uutinen, sillä sen onnellisemmin 54-vuotiaan pestit eivät ole päättyneet enää moneen vuoteen.

Englantilaisen CV tänä päivänä on enää pelkkiä potkuja, kenkälistoa hanuriin sekä kilometritehdasta. Näin kauniisti muotoillen.

Vaikka McClaren sai pelaajahankintoihin suurin piirtein saman verran pätäkkää kuin Suomen valtio satsaa liikuntaan, ei punnat ole paljon painaneet. Se potentiaali, mikä Newcastlessa on, ei millään tavoin budjetoitunut McClarenin lyhyen valtakauden aikana.

Newcastlen pelaajamateriaalin pitäisi kaiken loogisen päättelykyvyn mukaan riittää parempaan kuin kamppailemaan jumbofinaaleissa. Seuran resursseilla kaupungissa ei pitäisi joutua pelkäämään putoamisen puolesta.

McClaren lensikin ansaitusti kortistoon todellisen ammattilaisen eli Rafa Benitezin tieltä. Benitez on jo toisessa pestissään tällä kaudella, sillä Real Madrid kyllästyi häneen vain puolen vuoden jälkeen. Se on Newcastlen siunaus, sillä tähän kohtaan Benitez on Newcastlelle kuusi ja yksi lisänumero oikein lotossa.

Paljon parempaa seurajohto tuskin olisi kehdannut toivoa.

Benitez ei ole vain lyhytaikainen apu

Pikkutarkka espanjalainen ei ollut kotonaan Madridissa (vaikka onkin sieltä kotoisin), mutta Newcastlessa hän voi kantaa todellista valtaa. Edellyttäen siis, että omistaja Mike Ashley sen mahdollistaa. Ja jos Ashley on yhtään rationaalinen, hän ei seuraa Florentino Perezin hätiköityä esimerkkiä.

Benitez ei ole urallaan juossut haasteita karkuun. Harva olisi lähtenyt Interin peräsimeen Jose Mourinhon triplan jälkeen. Ei Real Madridin pestikään tullut osuvaan saumaan. Ja moni myös muistaa, miten menestyksekäs oli Benitezin viimeisin pesti Valioliigassa Chelsean peräsimessä. Newacstle on yksi absurdi haaste lisää miehen mutkikkaalle uralle.

Jo pelkkä valmentajan vaihdos auttaa Newcastlea hetkellisesti – ja Benitezin kaltainen osaaja voi auttaa seuraa myös pidemmällä aikavälillä. Siksi lyhyellä aikavälillä uskon Newcastlen kamppailevan jo tänä iltana voitosta (joo, tiedän vastuksen).

Ja pidemmällä aikavälillä – ainakin jos olisin jengin fani – odottelisin ensi kautta optimistisemmin kuin pitkään aikaan.

 

Näyttökuva 2016-03-14 kello 18.20.48

 

Katso ylhäältä kuva ja näet minkälaista vetoa olen otteluun Leicester-Newcastle pyöritellyt. Kun vetohommat Gutsilla kiinnostaa, kannattaa tarttua ensitallettajan 100€ bonukseen (laita bonuskoodi SPORT). Sitten vaan puheet sikseen ja tili auki TÄSTÄ.

 

JAA